Räminä kiinnitti petokalan huomion

Päivät viilenevät jo nopeasti pimeneviin iltoihin, joissa on häivähdys syksyä. Vesien vielä ollessa lämpimiä, ajattelin, että aiemmin hyväksi todetulta kuhapaikalta saattaisi tulla teräväeväistä…


Suomenennätyshauki lymyää makeassa vedessä

  Suomen suurimmat hauet ovat pääsääntöisesti nousseet makeasta vedestä. Onhan hauki makeanveden kala. Järvien ja jokien suurhauet ovat myös heittokalastajan ulottuvilla kunhan valitsee ajan ja…


Rippin’ Rap pitää kalastajankin aktiivisena

Ulkomuodoltaan kiekkomainen Rapala Rippin’ Rap -vaappu tuo mieleen tasapainopilkin ja perinteisen vaapun välimuodon, sillä se kiinnitetään siimaan selkäevän kohdalta. Mutta jo muutamalla heitolla voi…


Rapala X-Rap Peto – petollinen suupala!

Rapala X-Rap Peto - haukivieheiden ykkönen! Aiemmin tänä vuonna lanseerattu Rapalan X-Rap Peto on lyhyestä iästään huolimatta jo ehtinyt niittämään mainetta yhtenä kovimmista haukivieheistä ikinä.…


Rapala Skitter Pop – ottiviehe pintakalastukseen

Noin 20 vuotta sitten hypistelin ensimmäistä kertaa elämässäni käsissäni Rapalan Skitter Popia. Muistan edelleen värin: oranssi, SGFR-värikoodilla kulkeva, ja punainen karvatupsu takakoukussa.…


Vuoden kuhaviehe – Rapala Scatter Rap Shad

Rapala Scatter Rap Shad ERÄ-LEHTI 14/2014: VUODEN 2014 KUHAVIEHE Erä-lehden perinteinen avovesikauden pituinen kuhaviehetesti seuloi Rapala Scatter Rap Shad -vaapun ”VUODEN 2014 KUHAVIEHE” -tittelin…


Vuoden ahvenviehe – Rapala BX Jointed Shad

Rapala BX Jointed Shad   ERÄ-LEHTI 14/2014: ”VUODEN 2014 AHVENVIEHE” Erä-lehden koko avovesikauden kestävässä ahvenviehetestissä oli mukana erityyppisiä (mm. liitsi, vaappu, lippa, jne.)…


Kiehtova ruovikkokalastus

Kaislikot, lumpeikot ja ahvenvitatuppaat kuhisevat elämää. Ne tarjoavat pienille kaloille suojaa ja varjoa. Ja missä on runsaasti pieniä kaloja, lähistöllä on myös petokaloja. Lisäksi pienikin tuulen…


Mateen pilkintä

Turskan sukulaisiin kuuluva made on aika outo otus monille kalastajille, sillä virveliin, perhoon, vetouistimeen tai mato-onkeen sellainen nappaa aniharvoin. Tavallaan harmi, sillä kyseessä on…


Ultra Light – kalastus on tehokasta ja hauskaa

Ultra Light (UL) eli pienikokoisilla vieheillä kalastus on usein onnistumisen edellytys kun kalastetaan ahventa ja harjusta. Vaikka kuha ja taimen ottavat myös kookkaisiin vieheisiin, joskus Ultra…


Kaksoisuistimella tehoa vetouisteluun

Kokeile kaksoisuistinta Voit virittää yhteen siimaan kaksi uistinta yksinkertaisella virityksellä. Vaaput valitaan siten, että taaempi vaappu ui syvemmällä jolloin sivutapsi ei mene sekaisin…