AUTAMME KALASTAJIA SAAMAAN KALAA KAIKKIALLA MAAILMASSA

Sanotaan, että Lauri Rapala on Pohjois-Amerikan mantereen kuuluisin suomalainen – jopa kuuluisampi kuin Sibelius.  Rapala-uistimet kalastavan maailman tietoisuuteen saattanut Ron Weber kertoi minulle, kuinka Lauri vaatimattomana miehenä ei tätä väitettä hevillä uskonut, mutta joutui sen omakohtaisesti kokemaan ainoalla Amerikan matkallaan v. 1967 heidän pysähtyessä matkan varrella huoltoasemalle.

Rapala on yksi kalastusbisneksen neljästä suuresta kansainvälisestä toimijasta. Rapalalla on maailman suurin jakeluverkosto ja se on laajentanut toimintaansa uusille alueille ja uusiin tuotekategorioihin erinomaisen menestyksekkäästi. Autamme miljoonia kalastajia saamaan enemmän kalaa.

RAPALAN HISTORIA YRITYKSENÄ

Yhden asikkalalaisen miehen uistinpajasta maailman suurimmaksi uistinvalmistajaksi ja maailmanlaajuiseksi kalastusvälinekonserniksi (Rapala VMC Oyj). Toimintaa nykyisin 38 maassa, yli 2000 työntekijää. Rapala on maailman suurin uistinvalmistaja, yli 20 miljoonaa uistinta vuodessa.

  • 1936: Lauri keksi vaappunsa Asikkalassa, valmistusta suoraan kalamiehille.

  • 1938: Ensimmäiset Rapala-vaaput myyntiin Kalkkisten Osuuskauppaan.

  • 1950: Maatalousnäyttelyn kilpailussa ensimmäinen palkinto Rapala-vaapulle.

  • 1952: Helsingin olympialaiset, uistimia kisaturistien mukana Amerikkaan.

  • 1955: 50 000 vaappua valmistettu.

  • 1957: Lauri Rapala ja pojat perustetaan.

  • 1959: uistimen maine levinnyt kalastajien keskuudessa, kirje Ray Ostromilta Minneapolisista, haluaa ostaa vaappuja myydäkseen niitä Amerikassa. Laajamittainen markkinointi Amerikassa alkaa, kun Ostrom Marine alkaa myydä Rapala-vaappuja.

  • 1962: Life-lehden artikkeli Rapala-vaapuista julkaistaan numerossa, joka on Marilyn Monroen kuolemasta kertova lehti. Näkyvyys johtaa räjähtävään kysynnän kasvuun Amerikassa. Vuosituotanto kasvaa kahdessa vuodessa 270 000 -> 1,6 miljoonaan vaappuun.

  • 1963: Rapala laajentaa ja perustaa toisen tehtaan Asikkalan Riihilahteen.

  • 1968: Tasavallan presidentti Urho Kekkonen nimittää Lauri Rapalan talousneuvokseksi.

  • 1973: Rapala avaa uuden tehtaan Asikkalan Vääksyyn. Tehdas on edelleen toiminnassa ja Rapala-vaapunvalmistuksen keskipiste

  • 1974: Lauri Rapala kuolee.

  • 1975: Rapala-vaappuja valmistettu yhteensä 25 miljoonaa.

  • 1980: Rapala-vaappuja valmistettu yhteensä 50 miljoonaa.

  • 1982: Shad Rap -lanseeraus. Vaaput menivät käsistä, niitä vuokrattiin Amerikassa kalastajille tuntihintaan.

  • 1983: Rapalan tehdasta Vääksyssä laajennetaan Shad Rapin menestyksen myötä kasvaneen kysynnän vuoksi.

  • 1988: Rapala-vaappuja valmistettu yhteensä 100 miljoonaa.

  • 1989: Lauri Rapalan patsas paljastetaan Vääksyn kanavan varrella.

  • 1993: Rapala-vaappuja valmistettu yhteensä 150 miljoonaa.

  • 1995: Rapalan vuosituotanto noussut 14 miljoonaan uistimeen.

  • 1998: Rapala listautuu Helsingin pörssiin.

  • 2000: Rapala ostaa ranskalaisen VMC-koukkutehtaan. Konsernin nimeksi tulee Rapala VMC Oyj.

  • 2005: Lauri Rapalan syntymän satavuotispäivää juhlistetaan keräilyvaapulla.

  • 2017: Suomi 100 vuotta – Rapala valmistaa 5000 kpl erikoiserän myytäväksi Suomeen juhlan kunniaksi Rapala Original –vieheestä