Rapala Pro Guide -ohjelmien tavoite on kehittää suomalaista vapaa-ajan viehekalastusta ja kalastuskulttuuria. Tämä ohjelman ja oppaiden kautta välittyy tietoa jolla vapaa-ajan viehekalastaja voi kehittyä harrastuksessaan. Parhaiten tämä onnistuu yhdistämällä suomalainen kalastusosaaminen, tuotekehitys, opastoiminta ja kalastajat saumattomaksi kokonaisuudeksi. Välinekehitys, koulutus ja opastus palvelevat kaikkia kalastajaryhmiä aloittelijoista aktiivikalastajiin.

Rapala Pro Guide -ryhmän ammattikalastusoppaat edustavat Suomen kalastusoppaiden kärkikastia niin opastustaidoiltaan kuin henkilökohtaisilta kalastustaidoiltaan. Kaikki opasryhmiin kutsutut jäsenet ovat ammattioppaita joille viehekalastus on työ, mutta myös intohimo. Nämä Rapala Pro Guide -kalastusoppaat toimivat eri puolilla Suomea ja jokaisella on omat erikoisosaamisalueensa niin kalastusympäristön- kuin tekniikoidenkin suhteen.

Rapala Pro Guide -kalastusopas on työssään näköalapaikalla tarkkailemassa koko aktiivikalastuksen kirjoa. Opastoimintansa kautta he saavat omien käyttökokemustensa lisäksi suoraa palautetta erityyppisiltä kalastajilta aina satunnaisesta harrastajasta aktiivikalastajiin sekä haukispesialistista lohenuistelijaan. Tämän vuoksi he ovat avainasemassa kehitettäessä uusia kalastusvälineitä ja -tekniikoita.

Oppaiden asiantuntemus ja -kokemus on vapaa-ajan viehekalastajan käytettävissä opastusvideoiden, valintaoppaiden, tv-ohjelmien, messutapahtumien ja muiden materiaalien kautta.

Tuotekehitys

Nykyaikainen tuotekehitystyö ei enää onnistu vain maakohtaisesti, saati sitten vain yhden tuotemerkin tuotteita kehittämällä. Rapala Pro Guide -ohjelma on osa Rapalan kansainvälistä tuotekehitystä. Yhdistämällä maakohtaisen ideat ja kenttätestauksen kansainväliseen tuotekehitykseen, takaavat suomalaisille kalastajille soveltuvat tuotteet ja uusia elämyksiä rikastuttamaan meille kaikille kalastajille tärkeää harrastusta.